Tohtoritutkintoni tavoite on tunnistaa ja eritellä Palmgrenin pianistisen kielen ominaispiirteitä esittämällä ja analysoimalla laajasti hänen pianotuotantoaan. Tutkin Palmgrenin pianistista kulttuuria, sen yhtymäkohtia ja toisaalta eroavaisuuksia suhteessa mannereurooppalaisiin pianotraditioihin. Pohdin Palmgrenin merkitystä suomalaisen pianotradition muodostumisessa.

Ensimmäisessä konsertissa tarkastelin Palmgrenin opettajia ja heidän edustamiaan pianistisia traditioita. Perehdyin Palmgrenin ajan musiikkielämään elämäkertojen ja ajan sanomalehti- ja musiikkilehtikirjoitusten avulla.

Toisessa konsertissa esitin kaksi Palmgrenin merkittävää teosta, 24 preludia ja pianosarjan Kevät op. 27. Konsertissa kuultiin otteita 24 preludista Tapani Valstan 1960-luvun tulkintana, jota käytin inspiraationa valmistautuessani konserttiin. Näin syntyi yhteys oman tulkintani ja vanhemman suomalaisen tulkintaperinteen välillä.

Kolmannessa konsertissa Palmgren rinnastetaan Lisztin, Chopinin ja Schumannin sekä toisaalta Albeniz’n ja ranskalaisten impressionistien kanssa. Neljännessä konsertissa nostan esiin Palmgrenin yhteyksiä pohjoismaisiin säveltäjiin ja paneudun hänen liedpianismiinsa. Viidennessä konsertissa tarkastelen Palmgrenin reaktioita modernismiin, jazziin (erityisesti Gershwiniin) sekä improvisatorisuuteen ja pohdin, mitä mahdollisia vaikutteita suomalaissäveltäjät ovat Palmgrenilta saaneet.

Ensimmäisessä artikkelissani käsittelen Palmgrenin pianistista tyyliä, traditiota ja hänen pianomusiikkinsa soivuutta. Toisessa artikkelissani analysoin harmonian vapautumista, improvisaatiota ja jazz-vaikutteita Palmgrenin pianosävellyksissä.

Avainsanat:

Selim Palmgren, suomalainen pianotraditio, 1900-luvun alun pianistit